Turku AMK:n, Lapin AMK:n ja LAB-ammattikorkeakoulun Kiertotalous-AMK -hanke keräsi 26.1. järjestämäänsä profilointityöpajaan edustajat 16 ammattikorkeakoulusta.
Työpajan tavoitteena oli hahmottaa ammattikorkeakoulujen kiertotalouspalveluja, jotka hyödyttävät pk-yrityksiä. Kun palveluprofiilit ovat Kiertotalous-AMK -hankkeen tiedossa, voidaan miettiä tulevaan valtakunnalliseen portaaliin teemaratkaisuja, jotka sopivat yrittäjien tarpeisiin. Portaali on tarkoitus toteuttaa teknisesti kuluvana vuonna kiertotalousosaamiskeskuksen verkkopalvelussa. Portaalin ylläpito suunnitellaan sellaiseksi, että ammattikorkeakoulujen on mahdollisimman helppoa päivittää itse omaa profiiliaan. Profiilimallin on myös hyvä olla linjassa Digivisio 2030 -hankkeen ratkaisujen kanssa.
Osallistujien esittelykierroksen perusteella ammattikorkeakouluilla tuntuu olevan hyvinkin profiiliin sopivaa asiantuntemusta ja siihen perustuvaa koulutusta sekä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Esimerkiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulu ylläpitää verkossa toimivaa Riihi-osaamisalustaa, joka on tarkoitettu kiertotaloudesta kiinnostuneille Etelä-Pohjanmaan mikro- ja pk-yrityksille.
Työpajassa korostettiin johdon sitoutumista ja kiertotalouden näkymistä korkeakoulun strategiassa: ne ovat olennaisia seikkoja, jos aiotaan toimia tehokkaasti ja suunnitellusti. Kotiläksyksi työpajaan osallistuneille tulikin oman korkeakoulun johdon sitouttaminen kiertotalousosaamisen kehittämiseen.
Hankkeen seuraava verkkotyöpaja on 21.3. klo 9:00 – 11:00. Silloin teemana on yrittäjille tarkoitetun palvelupolun tarkempi suunnittelu.
Tilaisuudessa vinkattiin myös seuraavista kiertotalousaiheisista tapahtumista:
Sustainability Science Days, Helsinki 23. – 26.5.2023
World Circular Economy Forum, Helsinki 30.5. – 2.6.2023