Kiertotalous AMK ja Kiertotalousosaamiskeskus järjesti webinaarin 13.12 ja 15.12 jossa esitettiin ammattikorkeakouluille kiertotalousosaamiskeskuksen yhteistyöverkoston keskeiset osa-alueet, hankkeen vastuut, roolit ja painotusalueet sekä tietoa hankkeen tulevista työpajoista.
Webinaarin tavoitteena oli kutsua mukaan Suomen korkeakoulut mukaan yhteistyöverkostoon.
Kiertotalousosaamiskeskuksen visiona on tehdä yhdessä Suomesta maailman johtava kiertotalousosaaja, jossa luodaan tulevaisuuden tekijöitä – vihreän siirtymän osaajia, joilla on rohkeutta muuttaa maailmaa.
Yhteiset tavoitteet yhteistyöverkostossa on:
- Tunnistaa, valjastaa ja tuoda läpinäkyvästi esille valtakunnalisesti korkeakoulujen kiertotalousosaaminen ja innovaatiotyökalut yritysten kiertotalousliiketoimminnan ja yhteistyön kehittymiseksi.
- Tehdä korkeakouluille mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi tarjota yrityksille ja yhteiskunnalle korkeakoulupohjaista kiertotalousosaamista, koulusta ja asiantuntijuutta.
- Valtakunnallinen verkostomainen yhteistyö vakiinnutetaan korkeakoulujen ja alueiden kesken kiertotaloudessa, huomioiden alueiden erityispiirteet.
Yhdessä olemme enemmän!
Yhteistyöverkosto auttaa ihmisiä ja yrityksiä rakentamaan taloudelliseksti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää ja tasapainoista yhteiskuntaa.